Pasin tarina lyhyesti

Synnyin Porissa, Satakunnan keskussairaalassa 15.5.1981. Kun vietimme äitini kanssa aikaa ensi päivinäni voimiamme keräten, paloi Porin Puuvillatehdas. Vain katon osalta tosin, suurempi katastrofi tehtaalla seurasi vasta seuraavana vuonna.

Asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Porissa, jossa edelleen asustavat isäni Tapio, äitini Nina ja nuorempi veljeni Teppo. Isä työskentelee sähköasentajana, äiti hammashoitajana ja veli kulkee isän jalanjälkiä oppisopimuskoulutuksessa.

Peruskoulun ja lukion kävin siis kotiseudulla, kirjoitin ylioppilaaksi Kuninkaanhaan lukiosta vuonna 2000. Koulun ohella harrastin aktiivisesti jääkiekkoa kymmenvuotiaasta täysi-ikäiseksi saakka, luonnollisesti Porin Ässissä. Pelivuosien loputtua mukaan jäi lukuisten erityisen tärkeiden ystävien lisäksi rintaan lämmin tunne omaa seuraa kohtaan, kotikonnuilla tuota tunnetta kutsutaan Patasydämeksi.

Heti ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen lähdin suorittamaan varusmiespalvelustani Gyltön linnakkeelle Korppooseen,  Turun Rannikkopatteristoon. Gyltössä vietin aikaa kahdeksan kuukautta, sen jälkeen minut siirrettiin loppupalveluksen ajaksi Utön linnakesaarelle. Kaiken riemun päätteeksi kotiuduin sotaväestä reservin alikersanttina.

Ammattimaista opiskelua koetin ensi kerran vuonna 2002, kun aloitin insinöörin opinnot Turun Ammattikorkeakoulussa. Koulu ei kuitenkaan vielä kovasti maittanut, ja taisinkin vuoden aikana istua enemmän Jäätelöauton ratissa kuin koulun penkillä.

Lopulta vanha kesätyökaverini houkutteli minut töihin perustamaansa maanrakennusalan yritykseen Helsinkiin, jossa vietinkin seuraavat kolme vuotta erinäisissä pienyrityksen tarjoamissa tehtävissä. Täytyy sanoa, että siinä touhussa kasvoimme ystäväni kanssa ainakin henkisesti.

Kylmät ja pimeät talvet sekä kuumat ja työntäyteiset kesät rakennustyömaalla toivat lopulta innostuksen yrittää uudelleen lukuhommia. Onnistuin läpäisemään Turun yliopiston pääsykokeet ja aloitin sosiaalipolitiikan opinnot syksyllä 2006. Alan valinta on osoittautunut oikeaksi, mitä syvemmälle järjestelmän uumeniin opinnoissa pääsen, sitä mielenkiintoisemmalta aihe vaikuttaa.

Olen teini-iästä asti ollut kiinnostunut politiikasta, ja kannatuksen kohteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, oikealta vasemmalle (tässä järjestyksessä). Aloitettuani opinnot päätin vihdoin päästä olohuoneessa julistetuista manifesteista eteenpäin, ja astelin Turun työväentalon kolmanteen kerrokseen SDP:n jäsenlomake kädessäni.

Tuosta asti elämäni on täyttänyt opiskelun ohella vaikutustyö (tai sen opettelu) niin liikkeen parissa kuin yliopistollakin. Ilokseni olen saanut huomata, että aktiivisuus kyllä palkitaan eri organisaatioissa. Nuorempia tai "alempiarvoisia" ylenkatsovaa asennetta en ole havainnut opiskeluaikanani, en SDP:ssa, yliopistolla, enkä muissakaan organisaatioissa joihin olen tutustunut.

Onkin hauska huomio, että väitetystä oligarkiastaan huolimatta SDP on huomattavasti avoimempi ja positiivisempi työskentely-ympäristö, kuin esimerkiksi keskisuuri rakennusfirma.

Tätä nykyä olenkin siitä onnellisessa asemassa, että aikaisemmasta harrastuksestani tuli minulle työ, kun tulin valituksi Turun Demarinuorten järjestösihteeriksi elokuussa 2007 ja edelleen Varsinais-Suomen Sosialidemokraattisen Piiriin samalla tittelillä tammikuussa 2009.